Sisäinen yrittäjä

”Varokaa sisäistä yrittäjää” – laput ovat yleistyneet monilla työpaikoilla. Se on ymmärrettävää, koska mikään ei ole muutosvastarintaiselle organisaatiolle katastrofaalisempaa kuin sisäinen yrittäjä.Nämä työstään kiinnostuneet, innostuneet ja monta kertaa myös äänekkäät yksilöt ravistelevat säännöllisesti yrityksen rakenteita ja heillä on kaikenlaisia ”kehitysideoita” ja ”aloitteita” mielessään. Kaiken lisäksi he tuovat näitä esiin, eivätkä pelkästään tyydy mutisemaan yksikseen työpöytänsä ääressä aiheesta.

Sisäiset yrittäjät ruokkivat pahoinvointia organisaatioissa. Näkyvinä oireina ilmenee esimerkiksi

  1. Silmiinpistävä ahdistus ja aktiivinen muutosvastarinta niiden ihmisten osalta, jotka väittävät omaavansa 40-vuoden kokemuksen. Todellisuudessa heillä on yhden vuoden työkokemus, jota he ovat toistaneet 40 vuotta.
  2. Vastuunvälttämisestä ja valittamisesta tulee vaikeampaa, kun kahvihuoneessa pitää jatkuvasti vastata kysymyksiin kuten ”mitä itse aiot tehdä asialle?” ”eikö toi oo sun omalla vastuulla?”
  3. Osa tarpeettomista töistä jää tekemättä tai poistuu kokonaan. Myös suojatyöpaikkoja saattaa kadota prosessin aikana
  4. Työilmapiiriä saastuttavat keskusteluissa esiintyvät pahaa enteilevät termit kuten ”tuottavuus” ”vahvuuksilla pelaaminen” ja ”just fucking do it”
  5. Jos sisäinen yrittäjä onnistuu etenemään työssä omilla ansioillaan ja aktiivisuudellaan, työaikaa pitää uhrata enemmän ja enemmän juoruamiseen, kateuteen ja selkäänpuuttamiseen.

Alla oleva kuva sisäisestä yrittäjästä on laadittu todistajanlausuntojen perusteella

Sisäinen yrittäjä

Leave A Response

* Denotes Required Field